Uutiset
Samasta työstä ei useinkaan saa samaa palkkaa. Työkaveri voi tienata rutosti, jopa tuplasti enemmän. Se tarkoittaa monessa ammatissa tuhansien eurojen kuukausittaista palkkaeroa. Palkkahaitarit ovat monella työpaikalla leveitä, mutta mistä se johtuu?
Työllisyys kaupan alalla on lähtenyt keväällä voimakkaaseen kasvuun. Kaupan liiton mukaan ala työllisti huhti–kesäkuussa 25 000 työntekijää enemmän kuin alkuvuonna. Viime vuoden huhti–kesäkuuhun verrattuna työntekijöiden määrä kasvoi 8 000:lla.
Avainsanat: Kaupanala, Palkkaus, Työllisyys
Moni kadehtii esimiehensä palkkaa. Toisinaan siihen voi olla syytä – aina ei. Joillain aloilla esimiehet tienaavat vain hieman alaisiaan enemmän, kun toisilla pomot voivat ansaita moninkertaisesti sen mitä alaisensa. Asiantuntija muistuttaa, että esimiehille maksetaan osaamisen lisäksi myös vastuusta, stressistä ja 24 h -valmiudesta. Katso yli 200 pomoammatin palkat.
Avainsanat: Esimies, Johtaja, Palkka, Palkkaus, Pomoammatti
Kaikkien kadehtima unelmatyö ei takaa kovaa palkkaa. Suosituimmille opiskelualoille kohti haaveiden ammattia pääsee sisään tiukimmillaan vain 2 prosenttia hakijoista. Tällaisellakin alalla palkka yltää juuri ja juuri suomalaisten keskipalkan yläpuolelle. Katso millaista palkkaa unelma-ammateista maksetaan. Numeroiden valossa ei voi tavoitella vaikeampaa aloituspaikkaa kuin Teatterikorkeakoulu. Vuodesta toiseen se on tilastojen kärjessä. Yli tuhat hakee, mutta vain pari prosenttia pääsee sisään.
Siivoojien palkat nousevat tuntuvasti. Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kiinteistöpalvelut ry ovat sopineet, että pienipalkkaisimmat työntekijät saavat reilussa viidessä vuodessa 16,5 prosenttia lisää palkkaa. Tämän lisäksi tulevat vielä normaalit palkankorotukset.
Avainsanat: Palkankorotus, Palkkaus, Pam, Siivoajat, Siivousala
Palkka-ale on jo täällä: eri alojen joustot ja lomautukset ovat syöneet työntekijöiden vuosiansioita melkoisesti, jopa tuhansia euroja. Perusinsinöörin palkkapussista häviää tänä vuonna 4 000 euroa, automyyjältä lähes tuplasti ja paperikoneenhoitajalta melkein 3 000 euroa. Katso, miten kymmenen ammattilaisen palkka on pienentynyt. Yritysjohtajien vaatimukset suomalaisen työn palkka-alen tarpeesta ovat monilla aloilla jo toteutuneet.
Avainsanat: Jousto, Lomautukset, Palkka, Palkkaus, Yt neuvottelut
Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen haluaa tiukennusta tasa-arvolakiin, jotta yrityksiltä saataisiin entistä yksityiskohtaisempia tietoja työntekijöiden palkoista, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat. Mäkinen pitää yritysten varjelemaa palkkasalaisuutta esteenä naisten ja miesten palkkaerojen kaventumiselle.
Avainsanat: Palkkasalaisuus, Palkkaus, Tasa-arvo, Yksityisyys
Yksityisellä sektorilla miesten ja naisten väliset palkkaerot ovat huimia. Kun suomalaismies tienaa liki 3 500 euroa kuukaudessa, naisen keskimääräinen kuukausiansio on yli 800 euroa vähemmän. Suomalaismies tienasi viime vuonna keskimäärin 3 495 euroa kuukaudessa, kun taas naisen palkka oli 2 667 euroa. Yksityisen sektorin kuukausipalkoissa on selvitetty noin 637 000 palkansaajan tietoja, joista miehiä oli noin puolet.
Avainsanat: Keskipalkka, Kuukausipalkka, Palkkaus, Tasa-arvo, Yksityinen sektori
Yksityisen sektorin mies- ja naistoimihenkilöiden palkoissa näyttäisi olevan suuria eroja, käy ilmi ammattiliitto Toimihenkilöunionin työmarkkinatutkimuksesta. Naistoimihenkilöiden kuukausiansiot olivat jopa 10 prosenttia eli keskimäärin 300 euroa miehiä alhaisemmat täysin vastaavissa töissä.
Palkansaajat eivät voi enää tuudittautua siihen, että palkka on saavutettu etu. Työnantajat havittelevat oikeutta leikata palkkoja huonoina aikoina. Viime liittokierroksella sovittuja palkkasopimuksia he eivät kuitenkaan halua repiä auki. Työnantajajärjestöjen mielestä työntekijöiden palkkoja pitää voida leikata huonoina aikoina. Nykyään näin ei voi tehdä kesken sopimuskauden.
Avainsanat: Edut, Palkanalennus, Palkka, Palkkaneuvottelut, Palkkaus, Työmarkkinat
Kaupan odotettua reippaampi kasvu loi alalle alkuvuodesta reilusti lisää työpaikkoja. Eniten työpaikat lisääntyivät tukku-, erikois- ja autokaupassa, joissa pysyvät työsuhteet ovat yleisempiä kuin tilapäiset. Suomen Kaupan Liiton mukaan kaupan alalla oli tammi–huhtikuussa keskimäärin 13 250 työpaikkaa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Alkuvuodesta liitto arvioi, että alalle syntyisi tänä vuonna 5 000 uutta työpaikkaa. Asiamies Matti Räisäsen mielestä arvio on kuitenkin realistinen.
Avainsanat: Autokauppa, Avoimet työpaikat, Erikoiskauppa, Kaupan liitto, Kaupanala, Palkkaus, Rekrytointi, Tukkukauppa, Työvoimapula
Nordea aikoo palkata tänä vuonna 3 000 uutta työntekijää. Yhtiön tarkoituksena on hyödyntää työntekijöitä, jotka on irtisanottu kilpailijapankeista rahoitusmarkkinoiden kriisin seurauksena. Nordea saavuttaa markkinaosuutta keskeisillä markkina-alueillaan maantieteellisesti sekä muun muassa yrityslainauksessa. Tämä johtuu osittain siitä, että muut pankit ovat vähentämässä toimintojaan Pohjoismaissa, toimitusjohtaja Christian Clausen kertoo.
Avainsanat: Kriisi, Nordea, Palkkaus, Pohjoismaat, Rahoitusmarkkinat, Rekrytointi, Yrityslainaus
Kiinteistöpalvelualalle ei luoda yhteistä palkkausjärjestelmää. Sen sijaan 4,3 prosentin palkankorotus tulee voimaan sovitun mukaisesti toukokuun alusta.
Avainsanat: Kiinteistöala, Palkankorotus, Palkkaus
Palkkaselvitys kymmeneltä vuodelta osoittaa, että työntekijätkin ovat pystyneet nostamaan palkkojaan hyvin. Rakennussähköasentajien ja kirvesmiesten nousu kärkisijoille palkkavertailussa kertoo, että halutut työntekijät pystyvät hyödyntämään kovan kysynnän. Sähkärit ja kirvesmiehet ovat vain esimerkkejä, jotka löytyivät Tilastokeskuksen seulonnassa.
Avainsanat: Duunarit, Palkka, Palkkaus, Tilastokeskus, Työntekijät
Kuumana käyvien alojen työntekijät sekä lääkärit ja johtajat käyvät kovaa kisaa siitä, kuka nostaa eniten palkkaansa. Rakennusten sähköasentajien palkka nousi eniten kymmenessä vuodessa. Hammaslääkärit tulivat kakkoseksi ja kunnanjohtajat kolmanneksi. Perustyöntekijät kovilla kierroksilla pyörivillä aloilla ovat repineet lisää palkkaa kymmenessä vuodessa hurjasti. Rakennussähköasentajien lisäksi esimerkiksi kirvesmiehet, erikoismyyjät ja koneasentajat ovat menestyneet hyvin.
Avainsanat: Akateemiset, Duunarit, Palkka, Palkkaus, Työntekijät
Työnantajat ajavat innolla läpi mallia, että kukin saa palkkaa kykyjensä mukaan. Uusi malli yleistyy jo täyttä häkää vakuutus- ja pankkialalla sekä metalliteollisuudessa. Työnantajat puhuvat nykyään mielellään strategisesta palkitsemisesta. Se tarkoittaa muun muassa, että kunkin palkkaan vaikuttaa, miten hän pärjää työssään. Viime syksyn liittokierroksella malli lanseerattiin pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin sekä metalliteollisuuteen.
Avainsanat: Liittokierros, Metalliteollisuus, Palkitseminen, Palkka, Palkkamalli, Palkkaus
Infra-alalla on pula osaajista. Destia eli entinen Tieliikelaitos kertoo tarvitsevansa lähivuosina paljon uusia työntekijöitä. ”Uusia osaajia tarvitsemme lähivuosien aikana jopa 200 vuodessa”, viestintäjohtaja Miia Apukka sanoo tiedotteessa.
Avainsanat: Destia, Infra-ala, Palkkaus, Rekrytonti, Tieliikennelaitos