Uutiset
Veroja ei voi loputtomasti korottaa, eivätkä suomalaiset ole halukkaita karsimaan hyvinvointipalveluista eli menoista. Toisaalta viime päivien keskustelussa on selvinnyt sekin, etteivät suomalaiset haluaisi rahoittaa menoja velkarahallakaan.Velanotto pelottaa muun muassa siksi, että sen seurauksena Suomelta menee paljon rahaa pelkkiin korkoihin, mikä on poissa muusta käytöstä.
Kolmannes suomalaisista pitää miellekkäitä työtehtäviä tärkeimpänä työtyytyväisyyteen vaikuttavana asiana. Palkka on tärkein työtyytyväisyyden tae vain kahdeksalle prosentille suomalaisista.
Avainsanat: Palkka, Työ, Työviihtyvyys, Tyytyväisyys
Nuori ikäpolvi sitoutuu työhön ja työtehtäviin vanhempiaan löyhemmin. Tämä ei kuitenkaan kieli työmoraalin rappiosta, sanoo Joensuun yliopiston erikoistutkija Jussi Vähämäki. Jussi Vähämäki on tutkinut työelämän murrosta juuri työetiikan muuttumisen näkökulmasta. Erikoistutkija korostaa, että nuorilla on hyvät syyt olla sitoutumatta kulloiseenkin työpaikkaan samoin kuin vanhempansa.
Avainsanat: Sitoutuminen, Työ, Työvoima
Palkkatieto.netiin on avattu uusi osio: hyötylinkit. Osion tarkoituksena on tarjota lukijoille hyviä ja arvokkaita linkkejä palkkaan, työhön, työllistymiseen, työttömyyteen ja koulutukseen. Sen lisäksi, että pyrimme itse lisäämään säännöllisesti mielenkiintoisia linkkejä, myös rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä omia aiheeseen sopivia sivuja ja sivustoja.
Avainsanat: Koulutus, Linkit, Linkkikirjasto, Palkka, Työ, Työllisyys, Työttömyys
Perheyrittäjillä on hyvät olosuhteet onnellisuuden kokemiselle työssään. Sofia Kauko-Valli selvitti Jyväskylän yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan, eroaako pienten perheyritysten omistajien kokemus onnellisuudesta ja hyvinvoinnista muista ammattiryhmistä. - Onnellisuus perustuu perheyrittäjillä tyytyväisyyteen elämään ja tasapainoon erilaisten roolien välillä, Kauko-Valli kertoo.
Avainsanat: Elämänlaatu, Onnellisuus, Onni, Perheyrittäjät, Perheyritys, Työ