Uutiset
Sitä mukaa kuin irtisanomisuutisia on tullut julki, ovat uudelleensijoittamiskonsulttien työt lisääntyneet. Joku puhuu sadan prosentin lisäyksestä viime vuoden lopusta lähtien. Töiden lisääntyminen näkyy alan ihmisten mukaan myös siinä, että moni rekrytointiyritys on lisännyt palveluihin outplacementin. ”Meillä pidempään alalla olleilla on pieni huoli, kun uudelleensijoittumispalveluita ovat alkaneet tarjota yritykset, joiden ydinosaaminen on muissa palveluissa. Riskinä on, että käsite outplacement hämärtyy ja palveluiden sisältö ei vastaa alan laatustandardeja”, sanoo yksikönjohtaja Leena Airola AS3 Finlandista.
Avainsanat: Rekrytointi, Työllistyminen, Työnhaku, Työpaikat
Työttömien määrä väheni syyskuussa kymmenellä tuhannella viimevuotiseen verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan työttömien määrä väheni syyskuussa 10 000:lla viimevuotiseen verrattuna. Työttömiä oli 158 000, ja työttömyysaste laski 5,9 prosenttiin.
Avainsanat: Tilastokeskus, Työllisyys, Työpaikat, Työttömyys
Ongelmat avointen työpaikkojen täyttämisessä ovat kääntyneet laskuun. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tilanne on helpottunut etenkin teollisuudessa. Vaikeasti täytettävien paikkojen määrä oli alalla vähentynyt yli 250:llä edellisvuoteen verrattuna. Tämän vuoden tammikuun tietojen mukaan jo yli vuoden jatkunut rekrytointiongelmien kasvu on päättynyt.
Avainsanat: Aviomet työpaikat, Rekrytointi, Työllisyys, Työpaikat, Työvoimapula
Vartijoilla on nyt niin hyvä työllisyystilanne, että Etelä-Suomessa työnhakija pääsee valitsemaan työnantajansa. Vartiointialan kasvu näkyy selvästi työpaikkailmoituksista. Vartijoiden paikkoja oli työvoimatoimiston mukaan perjantaina auki yli 200 kappaletta.
Avainsanat: Työllisyys, Työpaikat, Työpaikkailmoitus, Työvoimapula, Vartijat, Vartijointi
TietoEnator on aloittanut neuvottelut henkilöstön vähentämisestä. Neuvottelut koskevat 800 henkilöä, joista puolet on Suomessa.
Avainsanat: Tietoenator, Työpaikat, Yt neuvottelut
Avoimia työpaikkojen määrä lisääntyi selvästi kolmannella vuosineljänneksellä. Nyt etenkin kauppa työllistää, kun rakentamisen osuus pienenee.
Avainsanat: 2007, Kauppa, Rakentaminen, Työllisyysä, Työpaikat
Rekrytointiyrityksillä on nyt kädet täynnä työtä. Henkilöstön kysynnästä on rekrytointikonsulttien mukaan tällä hetkellä vielä vaikea erottaa, mikä on korkeasuhdanteen aiheuttamaa ja mikä on suurten ikäluokkien työmarkkinoilta poistumisen seurausta.
Avainsanat: Osaava työvoima, Rekrytointi, Rekrytointikonsultit, Työhakemukset, Työpaikat, Työvoimapula
Työvoima on vaikea kysymys. Toisilla sitä näyttää olevan liikaa, toisilla liian vähän. Monilla yrityksillä työvoimaa on hintsusti aivan omasta vapaasta tahdostaan.
Avainsanat: Irtisanomiset, Koulutus, Työpaikat, Työvoimapula