Uutiset

Uusimmat työhön, palkkoihin tai palkkatietoon liittyvät uutiset. Pyrimme lisäämään uutisia sivuille säännöllisesti. Myös sinä voit osallistua uutisten keräämiseen. Rekisteröidy vain jäseneksi ja lähetä meille uutiset siihen tarkoitetun lomakkeen avulla.

(www.hs.fi / 2010-07-15 06:37:21)

Korkeakoulutettujen työttömien määrä on lisääntynyt kesäkuusta 2008 kesäkuuhun 2010 yli 44 prosentilla 18 500:sta melkein 28 700:aan. Erityisen huono tilanne on tekniikan, yhteiskuntatieteiden ja kaupallisilla aloilla. Tradenomien työttömyys on räjähtänyt kahdessa vuodessa 1 400:sta yli 2 200:n.


(www.taloussanomat.fi / 2009-10-21 06:32:56)

Monella työpaikalla pelätään, millaisia palkanalennuksia tuleva lamatalvi tuo. Harva kuitenkaan muistaa enää, että nousukauden viimeisinä vuosina monella alalla palkat saattoivat nousta jopa sadoilla euroilla kuukaudessa – varsinkin pomohommissa. Lue ketkä ehtivät rahastaa eniten nousukaudella.


(www.aamulehti.fi / 2009-08-19 12:35:37)

STT Työpaikkoja oli alkukesästä avoinna 37 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tilastokeskuksen kesäkuisen mittauksen mukaan työpaikkoja oli tarjolla 38 000, kun vuotta aiemmin niitä oli 60 000. Työpaikoista noin puolet oli tarjolla yksityisissä yrityksissä. Avoimien paikkojen määrä väheni selvästi koko maassa. Eniten niitä hävisi kaupan, teollisuuden ja rakentamisen aloilla.


(www.aamulehti.fi / 2009-08-07 06:54:26)

Nokian Renkailla on ollut lomautettuna vuorollaan yli 440 henkilöauton renkaiden tekijää yhtiön Nokian-tehtaalla. Torstaisen tulosjulkistuksen yhteydessä tuli kuitenkin iloisia uutisia. - Tilauskantamme on kohtuullisen hyvä verrattuna vaikeaan markkinatilanteeseen. Siksi olemme ottaneet lomien jälkeen sata lomautettua takaisin töihin, Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Kim Gran toteaa. Jälleenmyyjien rengasvarastoja on tyhjennetty alkuvuosi ja uusille "kumeille" saattaa tulla tarvetta vuoden viimeisellä neljänneksellä.


(www.iltalehti.fi / 2009-08-05 09:05:53)

Neste Oil aloittaa yt-neuvottelut 450 työpaikan vähentämiseksi Suomessa. Neste Oil vähentää 450 työpaikkaa. Neuvottelut koskevat Neste Oilin ja sen tytäryhtiöiden henkilöstöä. Syynä on yhtiön heikentynyt kannattavuus.


(www.kauppalehti.fi / 2009-08-01 09:36:43)

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen povasi Ylitornion Betonituote Oy:n 50-vuotisjuhlassa viime elokuussa työvoimapulaa, tasan kolmen kuukauden päästä yhtiö joutui lomauttamaan kaikki. Perheyhtiön toimitusjohtaja Juha Alapuraselle tämä oli kova paikka.


(www.kauppalehti.fi / 2009-01-21 07:45:10)

Taloudellisesta taantumasta huolimatta haaveita palkankorotuksesta ei kannata vielä heittää kokonaan romukoppaan. Yhdysvaltalainen Wall Street Journal -lehti antaa vinkkejä, miten palkankorotuksesta voi neuvotella taantuman aikana. Asiantuntijat painottavat, että maailmanlaajuisen taantuman vuoksi palkankorotukset ovat nyt entistä tiukemmassa. Siksi palkankorotuksesta haaveilevan on varauduttava perustelemaan korotusta aiempaa ponnekkaammin. Asiantuntijat muistuttavat myös, että tämänhetkisessä taloustilanteessa on viisasta lähteä neuvottelemaan ainoastaan maltillisista korotuksista, koska yritysten rahakirstut ovat tyhjenneet kriisin seurauksena.

Avainsanat: Lama, Palkankorotus, Taantuma


(www.aamulehti.fi / 2009-01-14 06:55:54)

Monessa suomalaiskodissa on pureskeltu kynsiä, sillä alkuvuoden aikana on tullut tieto jo noin 9 000 työntekijän lomautuksesta tai lomautusuhasta. SAK:n keräämien tietojen mukaan ajalla 1.1.-12.1. suurimmat neuvottelut on ilmoitettu M-realissa (1 500 työntekijää), Hankkija-Maataloudessa (1 200), Onnisella (1100), Sandvikillä (950), Cargotecissa (900), Enstolla (700) ja Metsä-Botniassa (700).


(www.taloussanomat.fi / 2008-04-07 20:10:14)

Yhdysvaltojen työllisyystilastot kertoivat taantumasta ja voimistivat koronlaskuodotuksia. Taloudesta lähti maaliskuussa ennakoidun 50 000 sijasta 80 000 ja helmikuussa aiemmin arvioidun 63 000 sijasta taloudesta 76 000 työpaikkaa. Yksityiseltä sektorilta työpaikkoja väheni helmikuussa 109 000 ja maaliskuussa 98 000, eli julkiselle sektorille on helmi-maaliskuussa työllistetty 51 000 amerikkalaista. Työllisyyden heikentyminen on selvä talouden taantuman merkki, ja tämä näkyy korkomarkkinoilla ja dollarin arvon kehityksessä.


(www.tekniikkatalous.fi / 2008-01-30 12:21:55)

Saapa nähdä, pitävätkö Elinkeinoelämän keskusliiton jäsenyritysten aikeet palkata lisää väkeä myös kuluvana vuonna kutinsa. Ainakin lokakuussa, jolloin ei vielä manattu USA:n taantumaa yhtä rohkeasti kuin nyt, yritykset uskoivat henkilöstömääränsä kasvavan, tosin hidastellen. EK:n työvoimaselvitys julkaistiin eilen.




 Uutiset

Ammattien sisäiset palkkaerot voivat olla suuria
Samasta työstä ei useinkaan saa samaa palkkaa. Työkaveri voi tienata rutosti, ...
www.taloussanomat.fi
2010-08-20 07:00:37

Kolme prosenttia palkasta työmatkoihin
Suomalainen käyttää noin kolme prosenttia vuosipalkastaan työmatkoihin. Muualla maailmassa työmatkaan kuluu keskimäärin ...
www.kauppalehti.fi
2010-08-14 10:46:59

Kaupan alan työllisyys kääntyi voimakkaaseen kasvuun
Työllisyys kaupan alalla on lähtenyt keväällä voimakkaaseen kasvuun. Kaupan liiton mukaan ...
www.hs.fi
2010-08-04 13:01:29

RAY aloittaa yt-neuvottelut
Raha-automaattiyhdistys eli RAY aloittaa yt-neuvottelut ensi viikolla. Tavoitteena on 80 henkilötyövuoden ...
www.taloussanomat.fi
2010-07-26 15:39:54

Lue lisää =>    

 
© 2010 www.palkkatieto.net